Sanna Hiltunen, Profit Softwaren IT-projektipäällikkö

Sanna Hiltunen on Profit Softwaren kokenut projektipäällikkö, jota on aina kiinnostanut IT-ala. Hän haluaa kannustaa tyttöjä ja naisia koodaamaan kertomalla uratarinansa.

Kun olin nuori, ei minulla ollut käytössäni tietokonetta. Laitteet maksoivat silloin paljon enemmän kuin nykyään, eikä niitä ollut kuin harvoilla harrastajilla. Yläasteella oli onneksi mahdollisuus valita atk valinnaisaineeksi. Olin innostunut kaikesta uudesta ja erilaisesta, joten tietokoneet olivat todella innostava maailma nuorelle naiselle.

Valitettavasti koulussa intoani ei ruokittu. Atk:ta opetti mies, joka oli hyvin asenteellinen tyttöjä kohtaan. Tunnilla meitä oli vain kaksi tyttöä, eikä opettaja uskonut meidän pärjäävän aineen parissa. Emme esimerkiksi saaneet osallistua valtakunnalliseen atk-taitokokeeseen, koska ”tytöthän eivät voi osata näitä asioita”. Kun kuitenkin olimme ahkerasti tunneilla mukana ja opimme siinä missä muutkin, saimme lopulta hyvät arvosanat ja opettaja tuntui tajuavan, ettemme olleetkaan mitään toivottomia yksilöitä. Sillä, miten opettajat ja opinto-ohjaajat suhtautuvat erilaisten ihmisten mahdollisuuksiin – kannustetaanko tai rajoitetaanko heitä – on todella paljon merkitystä.

Yläasteen tietokonetuntien jälkeen en ajatellutkaan hakeutuvani IT-alalle. Jatkoin opiskeluani kauppaopistoon. Kauppaopistossa sain kuitenkin parempia kokemuksia tietokoneiden kanssa, minkä ansiosta loppujen lopuksi päätin vaihtaa alaa. Lähdin opiskelemaan tietotekniikkaa Helsingin väliaikaiseen ammattikorkeakouluun, joka nykyisin tunnetaan Haaga-Helia ammattikorkeakouluna.

 

Hyvässä yrityksessä arvostetaan osaamista sukupuolesta riippumatta

Kun pääsin IT-alalle töihin, huomasin, että osaan kuin osaankin koodata. Olen siinä jopa todella hyvä! Kukaan ei enää edes yrittänyt vähätellä osaamistani. On tuntunut hyvältä, että työelämässä osaamistani on arvostettu ja olen onnistunut tekemisissäni. Olen iloinen voidessani olla töissä yrityksessä, jossa sukupuolella ei ole väliä, ja jonka kasvun ja menestyksen on saanut nähdä näinä kymmenenä vuotena, kun olen työskennellyt täällä.

Töihini projektipäällikkönä Profit Softwarella kuuluu projektien koordinointia, statuspalavereja, budjetointia ja resursointia, työmäärä- ja aikatauluarviointia, laskutusta, määrittelyiden laatimista asiakkaan ja tiimin kanssa, dokumentointia ja ylipäätään todella paljon kommunikointia. Se on työtehtävistä tärkein! Teknisesti pitää ymmärtää korkealla tasolla laitteistoja ja ohjelmointikieliä, olla tietämystä tietokannoista ja -verkoista, ohjelmoinnin ja toteutuksen työtavoista. Koodaamista ei projektipäällikön tarvitse välttämättä osata syvällisesti, mutta kokonaisuuden hahmotuskyky on hyvin tärkeää.

Erikoista mielestäni on se, että kaiken kaikkiaan 30 vuodessa naisten hakeutuminen ICT-koulutukseen on merkittävästi vähentynyt, eikä kukaan oikein tiedä tarkkaan miksi. Vuonna 2017 alalle valmistuneista vain 16 prosenttia oli naisia. *)

Haluaisin, että kaikilla olisi aidosti samat mahdollisuudet olla kiinnostuneita ja edistää omia mielenkiinnonkohteitaan, niin koulussa kuin töissäkin. Se on kaikkien etu. Pidän omassa työssäni erilaisten ihmisten ja yritysten kohtaamisesta, työn vaihtelevuudesta ja sen haastavuudesta. Siinä on paljon mahdollisuuksia jokaiselle tietotekniikasta kiinnostuneelle!

 

*) Yle uutinen 17.3.2019: Naisia rohkaistaan, kannustetaan ja houkutellaan koodaamaan – “Vielä voi vaikuttaa tulevaisuuteen

 


Katso myös avoimet työpaikkamme!

Sanna Hiltunen, Profit Softwaren IT-projektipäällikkö

Sanna Hiltunen on Profit Softwaren kokenut projektipäällikkö, jota on aina kiinnostanut IT-ala. Hän haluaa kannustaa tyttöjä ja naisia koodaamaan kertomalla uratarinansa.

(more…)